Kreeta

Kreeta on aktiivisenkin lomailijan mieleen

Kreeta on omiaan rentouttavan ja laiskan rantaloman viettoon, mutta sopii tarunhohtoinen saari aktiivisellekin ihmiselle. Emmehän toki kaikki halua maata joka ikinen lomapäivä itseämme grillaamassa ja hankkimassa naapurin kateelliseksi saavaa syvää rusketusta. Kreetalla on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että olisi suorastaan sääli kuluttaa kaikki aika joko hotellin altaalla, tai rantahiekalla makuuasennossa.

Rannalla voit ruskettua myös urheillen, ja Kreetan suosituimmilla hiekkarannoilla onkin loistavat mahdollisuudet kokeilla erikoisia vesilajeja, joita Suomessa et kenties ole ehtinyt kohdata. Klassisesti vauhdin hurmasta voi nauttia vesiskootterilla huristellen, mutta etenkin pienemmille lomailijoille on mieleen vauhdikas ja iloinen banaaniveneajelu tai donitsikyyditys. Purjelautailun alkeita voit opetella kirkkailla aalloilla ja sukellusta niiden alapuolella. Leppoisampaa menoa kaipaaville on tarjolla polkuveneitä, joita polkemalla saat tavernassa edellisenä päivänä nauttimasi kalorit palamaan ihastuttavia merimaisemia ihaillessasi. Lisäksi Kreetan kaksi vesipuistoa, Limnoupolis ja Watercity, tarjoavat huimia liukuja.

Jollet ole vesipeto, voit laittaa repun selkääsi ja lähteä patikoimaan Kreetan mahtaviin maisemiin. Valittavinasi ovat niin laaksojen hedelmälehtoihin tutustuminen kuin rotkojen ja vuorenrinteiden kapuaminen. Samarian, Imbroksen ja Pefkin rotkot ovat erityisen suosittuja hyväkuntoisten keskuudessa, kunhan he eivät kärsi korkean paikan kammosta. Jopa isommat lapset viihtyvät niiden huimaavat näköalat tarjoavilla poluilla. Kreetan kamaralla pääset vierailemaan upeissa luolissa ja ihailemaan vaikkapa tippukivimuodostelmia ylijumala Zeuksen synnyinpaikaksi väitetyssä luolassa.

Mikäli olet viinien ystävä, on sinulla Kreetalla lomaillessasi ainutlaatuinen tilaisuus vierailla sen kuuluisilla viinitiloilla. Lukuisat tilat toivottavat sinut tervetulleeksi ja opastavat viinirypäleiden viljelyn ja viininvalmistuksen saloihin. Luonnollisesti saat myös maistella niiden tuotantoa, eihän kokemus muuten olisi täydellinen. Parasta kuitenkin huolehtia, että edes yksi seurueen jäsenistä pysyy suhteellisen raittiina, jotta muut pääsevät retken jälkeen turvallisesti takaisin hotellille.

Jos kaipaat vauhdikasta menoa kuivalla maalla, kokeile nelivetosafaria. Lähde päiväretkelle nauttimaan niin vuorten korkeuksista kuin laaksojen tasangoista, merenrannoista ja tutustu hylättyihin vuoristokyliin. Nelivetoretkiä järjestetään etenkin Tsoutsouron ja Prevelin alueella. Tyypillinen retkiohjelma sisältää ajelun lisäksi lounaan, opas kulkee joukon mukana, ja kaikki safarille osallistuvat on vakuutettu vahinkojen ja tapaturmien varalta.

 

 

9 thoughts to “Kreeta”

  1. Ihastuin ikihyviksi kauniiseen Kreetaan, jossa olin juuri kesällä. Jaoin matkan kahden kohteen kesken, eli eka viikko sujui Hanian alueella ja toinen saaren toisella puolella olevassa Agios Nikolaoksessa. Kummassakin riitti valtavasti nähtävää ja rannat olivat huikeat. Itse olen luontoihminen, eli nuo Kreetan vuoristojen rotkot ja rinteet tulivat jokseenkin tutuiksi. Samarian rotko vaatii suhteellisen hyvää kuntoa mutta maisemat olivat uskomattomat. Kreetalaisten iltaisin tavernoissa lauleskelemat mantinadat vaikuttivat haikeilta, mutten osaa niiden sisällöstä kertoa, koska kreikkaa en osaa paria sanaa enempää. Agios Nikolaoksen edustalla olevalla Spinalongalla kiertelin katselemassa kuinka leprapotilaat siellä aikoinaan elelivät, ja tulipa vierailtua läheisissä pikkukylissäkin, joista ostin ihastuttavia pitsiliinoja.

  2. Kuuntelin juuri eilen uutisista, kuinka Kreetan etelärannikolla sijaitsevaan Ierapetraan on evakuoitu lähes 600 saaren rannikolla purjehtineesta laivasta löydettyä pakolaista.Pakolaiset ovat alkujaan Afrikan puolelta, jonne ei ole kamalasti matkaa. Mieleeni nousikin kysymys siitä, onko esimerkiksi Ebolan saapuminen Kreetalla ja sieltä muualla Eurooppaan mahdollista juuri Ierapetran kautta? Uutisissa kyllä kerrottiin kreikkalaisten lääkäreiden tarkistavan pakolaisten terveydentilan, myös Ebolan osalta, mutta minne nuo pakolaiset sitten viedään ja jatketaanko heidän terveytensdä seurantaa?Ierapetrahan on noussut suhteellisen suosituksi jopa suomalaistenmatkanvälittäjien esitteissä, eikä ole mukava sinne lähteä jos turvallisuus mietityttää.

  3. Kreikassa lähes kaikki maahan laittomasti saapuvat pakolaiset viedään jossain vaiheessa Ateenaan. Saarilla, etenkään pienillä, ei todellakaan ole mahdollisuutta heitä majoittaa ja kustantaa ylläpitoa. Juuri siksi Ateenan keskustassa on viime kuukausina tullut vastaan yhä enemmän pakolaisia, joista monilla ei luonnolisesti ole mitään asuntoa. Esimerkiksi Omonian alueella lomailija voikin nähdä siellä valituisesti asuvia ihmisiä, jopa perheitä pienine lapsineen on siellä ollut.

  4. Ateenan keskusta on mitätön näky verrattuna Kosin sataman alueeseen tai Lesboksen vastaavaan. Siellä niitä pakolaisporoja vasta onkin, ja vaikkei heistä ole paikallisille tai turisteille ollut häiriötä eikä ole alkaneet varkauksiin tms., on tilanne todella hälyttävä. Kummatkin on pieniä saaria, joilla ei ole asukkaita paljoakaan eikä tiloja esimerkiksi parin tuhannen päivittäin saapuvan pakolaisen majoittamiseen, tai edes ruokkimiseen. VAikka eipä niitä tiloja ja resursseja vaikuta siellä Ateenassakaan olevan tarpeeksi. Minne ne pakolaiset sinne saapuessaan oikein menee?

  5. Kreeta omaa uskomatoman mielenkiintoisen ja rikkaan mytologian ja siitä olisi mukava lukea enemmänkin ihan suomeksi. Ehdotus kirjoittajalle moisen sivun luomiseksi siis!

  6. onko Kreetalla turisteihin kohdistuvat ryöstöt lisääntyneet, kuten eräät forumeilla väittävät? Itse olen saarella lomaillut menneinä vuosina moneen kertaan, enkä ole moista havainnut, aina on ollut ihanan rauhallista ja turvallinen olo.

  7. Koskaan en ole kokenut ongelmaksi varkauksia, eikä kyllä ainakaan omalla kokemuksella ole lisääntyneet. Sama iloinen ja mahtava meininki kuin aina ennenkin. En tiedä sitten, mahtaako johtua enemmän siitä, että ihmiset matkustavat enemmän, jolloin uhrejakin on enemmän joka tottakai vaikuttaa siltä, että ryöstöt olisi lisääntyneet.. Mukava vaan kun muutkin ovat keksineet Kreetan hienouden.

  8. Nyt olisi haussa pieni ja sympaattinen Kreetan kohde, jossa ei turisteja vilise liikaa. En välitä, onko ranta hiekkaa vai kalliota, nähtävyyksille pääsen vuokra-autolla, enkä kaipaa shoppailua lainkaan. Rento ja rauhallinen kahden viikon lomakohde olisi haussa, jossa mielellään ei edes paljon lapsiperheitä. Tarkoitus on levätä, valokuvata ja nauttia paikallisesta elämästä!

  9. Aika harva suomalainen varmaan tietää, että Kreetallakin voi lasketella talven tullen! Rethymnonin ja Irakleionin välimaastoon sijoittuva Psiloritis-vuori omaa hiihtokeskuksen. Alueella voi hiihtää ja lasketella tavallisetsi tammikuulta jopa huhtikuulle, lumitilanteen mukaan. Sisilia ei siis suinkaan ole eteläisin Euroopan kolkka, jolla pääsee hiihdon ja lumen makuun talvella. Tässäkin kategoriassa Kreeta on se eteläisin Euroopan nurkkaus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *