Agios Nikolaos – Lassithin suosituimpia lomakohteita
Kreikan suurin saari, Kreeta, on suomalaisten suuresti rakastama ja Kreikan matkojen ykköskohteita jo vuosikymmeniä. Ja Kreetalla meitä puolestaan houkuttelee etenkin jo legendaariseksi muodostunut Agios Nikolaos, joka sijaitsee itäisellä saarenkolkalla. Mihin Agios Nikolaoksen suosion salaisuus sitten perustuu? Lue seuraavasta ja vakuutu itsekin.
Agios Nikolaos oli alkujaan vain pieni kaupunki Kreetan syrjäisellä itänurkalla. Sitä kutsuttiin paikallisten keskuudessa myös nimellä Mantraki, eli kirjaimellisesti ”aitaus”, alueella olleista lukemattomista vuohiaitauksista. Asutusta paikalla on toki ollut jo reilut 2000 vuotta.
1960-luvulla turistit kuitenkin löysivät idyllisen Mirabello-lahden rannalla komeilevan kauniin kaupungin, eikä kestänyt kauaakaan, kun Agios Nikolaoksesta tuli palvottu lomakohde. Tänään noin 20 000 asukkaan kaupunki muuttuu kesäaikaan vilkkaaksi paratiisiksi, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.
Kaupunki ylpeilee etenkin pienellä aiemmin makeavetisellä ”Pohjattomalla järvellään”, joka tänään yhdistyy mereen kapealla kanaalilla. Tarun mukaan jopa jumalattaret kylpivät muinoin järven vedessä. Järven rannalla sijaitsevassa ulkoilmateatterissa järjestetään kesäiltoina erilaisia tapahtumia. Järvi on pienestä koostaan huolimatta todella syvä, ja paikalliset kutsuvatkin sitä pohjattomaksi. He myös väittävät saksalaisten upottaneen järven syvyyksiin aseitaan ja ajoneuvojaan, jouduttuaan vetäytymään Kreetalta toisen maailmansodan lopulla.
Agios Nikolaoksen kadut ovat täynnä pieniä ihastuttavia putiikkeja, joiden tarjontaa ovat muun muassa taidokkaat käsityöt, korut, matkamuistot, ja jopa arkeologisissa museoissa säilytettävien aarteiden kopiot. Viikoittain sairaalan lähettyvillä järjestetään myös markkinat, joiden antia ovat vaikkapa makea hunaja, aromikkaat yrtit ja mausteet sekä paikallinen neitsytoliiviöljy.
Myös lapset viihtyvät Agios Nikolaoksessa loistavasti. Kaupungin keskustassa tasatunnein kiertävällä minijunalla pääsee katselemaan kaupunkia ja jopa sen lähiympäristöön. Läheinen Municipal Beach -ranta sopii lasten leikkeihin ja sillä on myös makeanveden allas, sekä mini-golf. Kaupungin läheisyydessä löytyy peräti seitsemän uimarantaa. Lisäksi noin tunnin ajomatkan päässä löytyvät Watercity- ja Aqua Plus -vesipuistot.
Agios Nikolaoksen suurin valtti on se, ettei se suosiostaan huolimatta ole menettänyt kreetalaisuuttaan. Se tarjoaakin turisteille Kreetaa parhaimmillaan, niin näkymiensä kuin ilta-elämänsä ja menunsa osalla. Viehättävissä kahviloissa ja tavernoissa sinua odottavat maailmankuulut kreetalaiset herkut ja juomat. Illan tullen löydät viihdykettä baareista ja nuoremmat diskoista, joista osa sijaitsee ”Pohjattomanjärven” ja sataman rannalla.
Myös aktiiviset vieraat löytävät Agios Nikolaoksesta riittävästi urheilumahdollisuuksia, sillä kaupungissa on esimerkiksi uima-altaita, mini-golf, sekä mahdollisuus pelata tennistä, lentopalloa tai korista. Myös rannalla pelattava beach volley on huippusuosittua ajanvietettä. Kaupungin ympäristö tarjoaa loistavan tilaisuuden tutustua joko patikoiden tai pyöräillen luontoon ja lähikyliin. Etenkin Elounda-kylän seutu on patikoiden rakastama.
Kaupunki on myös mainio majapaikka lähialueen tärkeisiin nähtävyyksiin – Spinalonga, Knossos jne. – tutustumisen kannalta. Pääset niille helpolla vaikkapa paikallisbusseilla, tai vuokraamalla auton.
Agios Nikolaoksesta on vain lyhyt venematka kuuluisalle Spinalongan saarelle, jolla pääsee tutustumaan keskiaikaiseen venetsialaiseen linnoitukseen ja viime vuosisadan leprasiirtolan rakennuksiin. Spinalonga onkin yksi itäisen Kreetan suosituimmista nähtävyyksistä, ja siellä on filmattu sarjoja. Sen surullinen historia on innoittanut jopa kirjoja ja elokuvia.